Miten liikunta lisää energiankulutusta?

Miten liikunta lisää energiankulutusta?

Uutisia
Kehomme kuluttaa energiaa koko ajan. Jokaisella hengenvedolla vedämme happea keuhkoihimme, josta veri kuljettaa sen sitä tarvitseville soluille. Soluissa happi käytetään pilkottaessa hiilihydraateista ja rasvoista energiaa solun elintoimintojen ylläpitoon. Levossa kulutetun energian määrää kutsutaan perusaineenvaihdunnaksi. Liikkuessamme hengenvetomme tihenevät ja syvenevät, sillä solujen hapentarve kasvaa suurentuneen energiankulutuksen vuoksi. Mutta kuinka paljon liikkuminen oikeastaan kuluttaa energiaa ja miten sen määrä voidaan määrittää? Energiankulutukseen vaikuttavat tekijät Energiankulutuksen suuruuteen vaikuttaa ennen kaikkea liikunnan kuormittavuus eli teho. Mitä vauhdikkaammin liikutaan, sitä enemmän energiaa kuluu. Myös liikkujan paino vaikuttaa sekä perusaineenvaihdunnan suuruuteen että liikunnan aikaansaamaan energiankulutuksen nousuun, sillä painavammalla henkilöllä kuluu enemmän energiaa elintoimintojen ylläpitoon ja kehon liikuttamiseen kuin hoikemmalla henkilöllä. Erityisesti rasvattoman kudoksen eli lihaskudoksen suuri määrä nostaa energiankulutusta sekä levossa että liikkuessa. Liikkumisen tehon ilmaisu MET-kertoimen avulla Yleensä energiankulutus ilmaistaan kilokaloreina aikaa kohden, mutta koska…
Read More