Kroonistuneen jännevaivan syntymekanismit ja hoitokeinot

Jänteet ovat merkityksellisiä liikkumisen kannalta, sillä ne välittävät lihassupistuksen aiheuttaman voiman luihin ja mahdollistavat näin kehomme liikkeet. Jänteillä on lisäksi oleellinen merkitys liikkumisen tehokkuuden ja taloudellisuuden parantamisessa, sillä ne pystyvät säilömään ja vapauttamaan huomattavan määrän elastista energiaa. Jänteet voivat myös rasittua ja kipeytyä kuormituksesta ja tilanteen kroonistuessa jännevaivan diagnoosiksi voi muodostua tendinopatia. Tällöin jänteessä ilmenee kipua, paikallista arkuutta ja heikkoutta sekä mahdollisesti jopa repeämiä. (Gia Via ym. 2016.)

Tendinopatia aiheuttaa muutoksia jänteen rakenteessa

Tendinopatiassa jänteessä havaitaan monia solu- ja molekyylitason muutoksia, jotka muuttavat jänteen mekaanisia toimintaominaisuuksia. Jänteet muodostuvat vahvoista ja joustavista kollageeni-proteiinisäikeistä, jotka terveessä jänteessä järjestäytyvät tarkasti rinnakkain niihin vaikuttavan voiman suuntaisesti muodostaen suuria ja vahvoja kollageenikimppuja. Tendinopatiassa kollageenisäikeiden on havaittu olevan terveeseen jänteeseen verrattuna selvästi epäjärjestäytyneemmässä muodossa, mikä heikentää jänteen rakennetta. Lisäksi kudoksessa voidaan havaita normaalitilaan verrattuna enemmän soluja, solujen tuottamaa soluväliainetta sekä runsaampaa verisuonittumista. Lisäksi kollageenisäikeissä voidaan epäjärjestäytyneisyyden lisäksi havaita pieniä mikrorepeämiä ja epänormaaleja molekyylirakenteita. (Gia Via ym. 2016.)

Tendinopatian syntymekanismi on monien tekijöiden summa

Nykytiedon valossa tendinopatian ajatellaan syntyvän monen osatekijän yhteisvaikutuksesta johtuen pääasiassa jänteen ylikuormittamisesta, epäedullisesta kuormitusympäristöstä ja erilaisista henkilöstä riippuvaisista sisäisistä tekijöistä. Taudin kehittyminen voidaan kuvata kolmivaiheiseksi: vaurion synty, epäonnistunut paranemisprosessi ja kliiniset löydökset. (Fu ym 2010.) Ensimmäisessä vaiheessa jänteeseen kohdistuu vamma, mutta kipua ja heikkoutta ei välttämättä ole havaittavissa ja jänne voi parantua itsestään aiheuttamatta lainkaan vaivaa henkilölle. Toisessa vaiheessa loukkaantumisvamman normaali paranemisprosessi häiriintyy ja ohjautuu epäedulliseen suuntaan, johtuen todennäköisesti huonosta kuormitusympäristöstä (liukkaus, kova alusta ym.), häiriöistä paikallisissa tulehdusreaktioissa ja farmakologisista tekijöistä. Paranemisprosessin epäonnistumiselle ei tutkimuksissa ole löydetty yksiselitteistä syytä, vaan vaiheen epäonnistuminen on todennäköisesti monen tekijän summavaikutus, ja siihen vaikuttaa oletettavasti myös henkilön geeniperimä ja hormonaaliset taustatekijät. (Gia Via ym. 2016.) Henkilö voi vielä toisessakin vaiheessa pysyä oireettomana, mutta kolmannessa eli viimeisessä vaiheessa jänteessä havaitaan selkeitä oireita, kuten kipua ja heikkoutta johtaen monesti jänteen repeämiin kuormituksen aikana. Oirekuvan ja kliinisten tutkimusten perusteella taudin diagnoosiksi saadaan tendinopatia. (Sharma & Maffulli 2006).

Tendinopatian kehittymiselle altistavat tekijät

Kroonisten jännevammojen syntyyn vaikuttavat monet ulkoiset ja sisäiset tekijät. Suurin tunnistettu ulkoinen riskitekijä on jänteen toistuva tai epänormaali kuormittuminen. Tämä voi olla seurausta esimerkiksi harjoittelumäärien kasvusta, uusista harjoittelumuodois
ta, huonosta tekniikasta ja ympäristöllisistä tekijöistä kuten harjoittelusta kovalla, liukkaalla tai kaltevalla alustalla. Jännevaivojen syntyyn vaikuttavia sisäisiä tekijöitä ovat mm. lihasepätasapainot, kehon huonot rakenteelliset linjaukset ja geeniperimä. (Gia Via ym. 2016.) Näiden lisäksi jännevammoille altistavat muun muassa ylipaino (Battery & Maffulli 2011) sekä diabetes (Snedeker & Gautieri 2014).  Lisäksi hormonitoiminnan aiheuttamat erot sukupuolten välillä altistavat naiset hieman suuremmalle jännevammojen riskille miehiin verrattuna (Frizziero ym. 2014).

Kroonistuneen jännevaivan hoitokeinot

Aikaisemmin tendinopatian ajateltiin johtuvan jänteeseen kehittyneestä tulehdustilasta, ja vaivaa onkin hoidettu pitkään tulehduskipulääkkeiden ja kortikosteroidipistosten avulla.  Uusien tutkimusten valossa tendinopatia ei kuitenkaan näyttäisi johtuvan tulehduksesta, sillä kudoksesta harvoin löydetään tulehdusreaktioissa osallisena olevia valkosoluja. Tämä asettaa aiemmat hoitokeinot kyseenalaiseen asemaan ja toimivampia hoitomuotoja onkin pyritty ottamaan käyttöön. Kirurgisiin toimenpiteisiin tulisi ruveta vasta, jos konservatiiviset hoitokeinot eivät tuota tulosta. (Nuttall & Rasmussen 2014.) Tendinopatian hoidossa on hyvä noudattaa seuraavia ohjeita:

Lepo – Jänne tarvitsee toipuakseen ensisijaisesti lepoa. Levolla pyritään välttelemään sitä jänteeseen toistuvasti kohdistuvaa kuormitusta, mikä aiheutti vamman. Sen sijaan, että rajoitettaisiin kaikkea aktiivisuutta, tulisi jännettä kuitenkin kuormittaa jonkin verran paranemisprosessin edesauttamiseksi ja jänteen vahvistamiseksi. (Mayor 2012.)

Kylmähoito – Kylmähoito esimerkiksi jääpussilla laskee turvotusta ja poistaa kipua sekä auttaa jänteen happisaturaatiota pysymään sopivana. Tämä lienee hyödyllistä alkuvaiheen paranemisprosessin kannalta. (Nuttall & Rasmussen 2014.)

Kuntouttaminen – Kuntouttavalla voimaharjoittelulla pyritään lisäämään jänteelle liikettä ja vahvistamaan sitä. Tehokkain harjoitusmuoto tendinopatian kuntouttamiseen on vielä selvityksen alla, mutta tutkimus aiheen parissa on varsin vilkasta. Aiemmin on havaittu, että erityisesti eksentriseen harjoitteluun panostaminen, eli liikkeiden negatiivisiin vaiheisiin keskittyminen, olisi tuloksellista tendinopatian hoidossa (mm. Dimitros ym. 2012).  Uusien tutkimusten mukaan kuntouttamisessa olisi apua myös neuraalisen säätelyn harjoittamisesta eli taidollisesta harjoittelusta, jolloin lihas-jänneyksikköä käskytetään supistumaan jonkin ulkoisesti määräytyvän tahdin mukaan (Rio ym. 2016). Viime aikoina on saatu viitteitä myös siitä, että perinteisemmän voimaharjoittelun sekaan olisi hyvä yhdistää myös isometrisiä eli staattisia lihassupistuksia. Tällaisen harjoitusyhdistelmän todettiin lievittävän kipua ja palauttavan jänteen toiminnan paremmin kuin perinteisemmät harjoitusmuodot. (Stasinopoulos & Stasinopoulos 2016.) Sopiva yhdistelmä erilaisista harjoittelumuodoista on hyvä räätälöidä aina tapauskohtaisesti ammattilaisen opastuksessa.  Jännevaivojen kuntouttamisesta tulemme kirjoittamaan laajemman katsauksen myöhemmin tulevaisuudessa – sitä odotellessa!

Pistosten ja tulehduskipulääkkeiden välttely – Kortikosteroidipistoksista on useiden tutkimusten mukaan pitkällä aikavälillä enemmän haittaa kuin hyötyä. Lisäksi tulehduskipulääkkeiden (NSAID) on todettu häiritsevän luukudoksen paranemisprosessia, joten on mahdollista, että se aiheuttaa häiriöitä myös jänteen paranemiselle. Lienee siten parempi vältellä kyseisiä hoitomuotoja. (Scott & Khan 2010.) PRP-pistosten (verihiutaleplasman) tehosta on vielä ristiriitaista näyttöä. (Nuttall & Rasmussen 2014.)

Aika – Toipumisprosessi kestää useista viikoista kuukausiin ja toipumiselle onkin maltettava antaa riittävästi aikaa, jotta optimaalinen parantuminen voi toteutua. (Nuttall & Rasmussen 2014.) Kuntoutusjaksot vaativat myös useiden viikkojen sinnikkään panostuksen tulosten saavuttamiseksi. (Dimitros ym. 2012.)

Lähteet

• Battery L, Maffulli N. 2011. Inflammation in Overuse Tendon Injuries. Sports Med Arthrosc Rev. 19: 13, 217.
• Dimitrios, S., Pantelis, M., Kalliopi, S. 2012. Comparing the effects of eccentric training with eccentric training and static stretching exercises in the treatment of patellar tendinopathy. A controlled clinical trial, Clin Rehabil, Vol. 26, Iss. 5, 423-430.
• Frizziero A, Vittadini F, Gasparre G, Masiero S. 2014. Impact of oestrogen deficiency and aging on tendons: concise review. Muscles Ligaments Tendons J. 4: 324–328.
• Fu, S.C., Rolf, C., Cheuk, Y.C., Lui, P.P., Chan, K.M. 2010. Deciphering the pathogenesis of tendinopathy: a three-stage process. Sports Med Arthrosc Rehabil Ther Technol. 2, 30.
• Giai Via, A., Papa, G., Oliva, F., Maffulli, N. 2016. Tendinopathy. Current physical medicine and rehabilitation reports, 4, 50-55.
• Mayor, RB. 2012. Treatment of athletic tendonopathy, Conn Med, Vol. 76, Iss. 8, 471-475.
• Nuttall, G., Rasmussen, R. 2014. Tendinopathy: Setting the record straight. The journal for nurse practioners, 10,9: 694-699.
• Rio,E., Kidgell, D., Moseley, G. L., Gaida, J., Docking, S., Purdam, G., Cook, J. 2016. Tendon neuroplastic training: changing the way we think about tendon rehabilitation: a narrative review. Br J Sports Med 50, 209-215.
• Sharma P, Maffulli N. 2005. Tendon injury and tendinopathy: healing and repair. J Bone Joint Surg Am. 87:187–202.
• Scott, A., Khan, K. M. 2010. Corticosteroids: short-term gain for long-term pain? Lancet, Vol. 376, Iss. 9754, 1714-1715.
• Snedeker JG, Gautieri A. 2014. The role of collagen crosslinks in aging and diabetes: the good, the bad and the ugly. Muscles Ligaments Tendons J. 4: 303–308.
• Stasinopoulos, D., Stasinopoulos, I. 2016. Comparison of effects of eccentric training, eccentric-concentric training, and eccentric-concentric training combined with isometric contraction in the treatment of lateral elbow tendinopathy. Journal of Hand Therapy (in press, available online 4 November 2016).