Takareisivammat – Esiintyvyys ja riskitekijät

Takareisivammat – Esiintyvyys ja riskitekijät

Artikkelit
    Lihasvammat ovat harmittavan yleisiä liikuntaa harrastavilla henkilöillä ja niiden esiintyvyys kasvaa sitä mukaa, mitä kovemmalla tasolla urheillaan. Alaraajojen lihaksista erityisesti takareidet ovat varsin vamma-altis lihasryhmä, sillä esimerkiksi yli kolmasosa jalkapalloilijoilla esiintyvistä lihasvammoista esiintyy juurikin takareiden lihaksistossa. Korkealla tasolla pelaava jalkapallojoukkue kohtaakin yhden kauden aikana keskimäärin jopa noin 15 takareisivammaa, ja vammat aiheuttavat poissaoloja harjoituksista ja peleistä yhteensä jopa yli 200 päivän edestä. Takareisivammat ovatkin varsin merkittävä ongelma urheilijoilla, sekä myös kuntoliikuntaa harrastavilla henkilöillä. Takareisivamman syntymekanismi Takareiden lihaksiston koostuu pääasiassa kolmesta suuresta lihaksesta: puolikalvoisesta lihaksesta, puolijänteisestä lihaksesta sekä kaksipäisestä reisilihaksesta (m. semimembranosus, m. semitendinosus ja m. biceps femoris). Takareiden lihaksistoon kohdistuva venähdys ja revähdys aiheuttavat paikallisia kudosvaurioita, jotka aikaansaavat kipua ja lihastoiminnan heikkenemistä, kuten alentunutta lihasvoimaa ja kyvyttömyyttä sietää venytystä. Näiden tekijöiden vuoksi urheilemisesta joudutaan pitämään taukoa. Vamman laajuudesta…
Read More