Lihasvammat ovat harmittavan yleisiä liikuntaa harrastavilla henkilöillä ja niiden esiintyvyys kasvaa sitä mukaa, mitä kovemmalla tasolla urheillaan. Alaraajojen lihaksista erityisesti takareidet ovat varsin vamma-altis lihasryhmä, sillä esimerkiksi yli kolmasosa jalkapalloilijoilla esiintyvistä lihasvammoista esiintyy juurikin takareiden lihaksistossa. Korkealla tasolla pelaava jalkapallojoukkue kohtaakin yhden kauden aikana keskimäärin jopa noin 15 takareisivammaa, ja vammat aiheuttavat poissaoloja harjoituksista ja peleistä yhteensä jopa yli 200 päivän edestä. Takareisivammat ovatkin varsin merkittävä ongelma urheilijoilla, sekä myös kuntoliikuntaa harrastavilla henkilöillä.
Takareisivamman syntymekanismi
Takareiden lihaksiston koostuu pääasiassa kolmesta suuresta lihaksesta: puolikalvoisesta lihaksesta, puolijänteisestä lihaksesta sekä kaksipäisestä reisilihaksesta (m. semimembranosus, m. semitendinosus ja m. biceps femoris). Takareiden lihaksistoon kohdistuva venähdys ja revähdys aiheuttavat paikallisia kudosvaurioita, jotka aikaansaavat kipua ja lihastoiminnan
heikkenemistä, kuten alentunutta lihasvoimaa ja kyvyttömyyttä sietää venytystä. Näiden tekijöiden vuoksi urheilemisesta joudutaan pitämään taukoa. Vamman laajuudesta riippuen ne voidaan jakaa eri luokkiin, joissa lievimmässä tapauksessa lihaksissa ei vielä juurikaan näy kudosvaurioita ja korkeimmassa luokassa taas lihaskudos on kokonaisuudessaan revennyt ja sen toimintakyky on täysin menetetty.
Riskitekijät
Suurin osa takareisivammoista syntyy, kun juostaan maksimaalista tai lähes maksimaalista nopeutta. Näin ollen riskialtteimpia ovat lajit, joissa otetaan kovia juoksupyrähdyksiä, kuten esimerkiksi yleisurheilu ja jalkapallo sekä muut pallopelit. Tämän lisäksi on havaittu, että vamma syntyy todennäköisemmin esimerkiksi juuri jalkapallopelin jälkimmäisellä puoliskolla, eli toisin sanoen väsymys näyttäisi nostavan riskiä revähdyksille. Myös urheilijan iällä on vaikutusta, sillä vanhempien urheilijoiden vammariski on korkeampi kuin nuorempien.
Lajin vaatimusten, väsymyksen ja iän lisäksi takareisivammojen syntyyn vaikuttaa myös iso joukko muita ominaisuuksia. Tutkimusten mukaan takareisivammojen riskitekijöiksi on listattu muun muassa puutteellinen lihasten liikkuvuus, riittämätön lihasvoima, puutteellinen lihasten hermostollinen hallinta sekä vajavainen lämmittely ennen suoritusta. Varsin merkittäväksi riskitekijäksi on listattu myös aiemmin esiintynyt takareisivamma, sillä jopa noin kolmasosa vammoista uusiutuu. Uusiutuminen tapahtuu varsin suurella todennäköisyydellä ensimmäisen kuukauden aikana, kun alkuperäisen vamman jälkeen on palattu takaisin urheilun pariin. Tämän vuoksi olisi ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomiota optimaalisiin kuntouttamismenetelmiin sekä antaa paranemisprosessille riittävästi aikaa. Uusiutunut takareisivamma nimittäin vaatii usein vielä enemmän aikaa ja tehostetumpaa kuntouttamista ensimmäiseen vammaan verrattuna. Mahdollisten riskitekijöiden minimoiminen oikeanlaisella harjoittelulla sekä sopivien kuntoutusmenetelmien noudattaminen ovatkin tärkeitä tekijöitä takareisivammojen ennaltaehkäisyssä ja niiden hoidossa. Näihin tekijöihin paneudutaan tarkemmin seuraavassa kirjoituksessa.
Lähteet:
Kalli & Dimitrios 2016. Hamstring injuries: Prevention and rehabilition. Biology of Exercise 12,2; 15-34.
Mendiguchia ym. 2017. Amultifactorial, criteria-based progressive algorithm for hamstring injury treatment. Medicine & Science in Sports & Exercise.
Sugiura ym. 2017. Prevention of hamstring injuries in collegiate sprinters. Orthopaedic Journal of Sports Medicine 5(1).
Van der Horst ym. 2016. Return to Play After Hamstring Injuries: A Qualitative Systematic Review of Definitions and Criteria. Sports Medicine 46(6), 899-912.
[…] ongelma urheilijoilla sekä kuntoliikkujilla ja niiden synnylle on listattu useita riskitekijöitä (katso aikaisempi kirjoitus aiheesta). Vamman yleisyydestä johtuen sen syntymekanismeja ja kuntoutusmenetelmiä on tutkittu paljon. […]