Blogi - Sivu 3 10:stä - Suomen Fysiovalmentajat

Blogi

Kiireinen treenaaja; salille vai lenkille?

Kiireinen treenaaja; salille vai lenkille?

Uutisia
Kehonkoostumuksen muokkaaminen on monien liikkujien tavoitelistalla. Lihasmassan toivotaan kasvavan ja rasvan vähenevän kehosta, sillä tämä olisi hyvä asia niin terveyden kuin vartalon ulkomuodonkin kannalta. Kiireisen tai laiskan treenaajan pitää monesti valita joko aerobisen treenin tai lihaskuntoharjoituksen välillä. Tutkimusten mukaan riittävän intensiivisen voimaharjoittelun lisääminen harjoitusohjelmaan on nopein reitti muokata kehonkoostumusta suotuisammaksi ja karistaa senttejä vyötäröltä. Miksi juuri voimaharjoittelu? Voimaharjoittelun seurauksena treenaajan lihasten koko kasvaa ja tällöin aineenvaihdunta tehostuu, sillä lihasmassa on aktiivista kudosta ja polttaa kaloreita energiaksi myös levossa. Suurentunut lihasmassan määrä helpottaa siten painonhallintaa. Voimaharjoittelu näyttää olevan myös erityisen tärkeää haluttaessa pitää sisäelinten ympärille kertyvä viskeraalisen rasvan määrä matalana. Varsinkin iän myötä vatsanseudulle kertyvän rasvan määrä kasvaa, mutta voimaharjoittelun on todettu hillitsevän tätä kasvua kestävyysharjoittelua tehokkaammin. Aerobinen harjoittelu parantaa sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaa nostamalla sykettä ja tihentämällä hengitystä, ja on…
Read More
Loukkaantumisherkkyys  – Treenaa tehokkaasti, mutta fiksusti

Loukkaantumisherkkyys – Treenaa tehokkaasti, mutta fiksusti

Artikkelit, Uutisia
Fyysisen kunnon kehittäminen vaatii riittävän suuren harjoitteluärsykkeen, jotta keho lähtee vahvistamaan itseään ja kunto kasvaa. Liika on kuitenkin liikaa ja suuret treenimäärät ovatkin yhdistetty urheiluvammojen syntyyn (esim. jännevammat tai tämä)  sekä runsaampiin sairastelujaksoihin. Kaikista eniten ja kaikista kovempaa treenaava ei siis ylitä maaliviivaa ensimmäisenä, vaan voittaja on se, joka osaa rakentaa itselleen tasapainoisen treeniohjelman sopivan tehokkaan harjoittelun ja riittävän levon välille. Tässä tekstissä paneudutaan loukkaantumisherkkyyteen vaikuttaviin tekijöihin sekä parhaisiin mahdollisiin keinoihin minimoida sitä. Treenikuormituksen ja vammojen synnyn yhteys Fyysisestä aktiivisuudesta saadaan keholle runsaasti terveyshyötyjä, mutta mitä enemmän liikutaan, niin sitä enemmän kolhujakin yleensä esiintyy. Useiden tutkimusten mukaan lisääntyneen harjoittelumäärän sekä tiheiden kilpailujaksojen on todettu nostavan selvästi urheiluvammojen syntymisen riskiä. Lisäksi liian usein ja/tai liian kovilla tehoilla tapahtuva harjoittelu saa kehon reagoimaan helpommin erilaisiin pöpöihin, jolloin ollaan alttiimpia sairastumaan esimerkiksi flunssakierteeseen.…
Read More
LA 9.3.2019 KLO 14 – 16:30 – KÄSILLÄSEISONTA WORKSHOP!

LA 9.3.2019 KLO 14 – 16:30 – KÄSILLÄSEISONTA WORKSHOP!

Tapahtuma, Treenit, Uutisia
Onko sinun käsilläseisontasi vasta alkutaipaleella tai oletko haaveillut jo pitkään sen opettelemisesta? Tai estääkö joku pelkotila menemästä käsilläseisontaan? Tämä käsilläseisonnan workshop sopii kaikentasoisille treenaajille, joilla vain on unelmana seisoa käsillä joku päivä, mutta kaipaavat vinkkejä ja ohjeistusta sen turvalliseen ja nousujohteiseen harjoittelemiseen. [video width="1920" height="1080" mp4="https://fysiovalmentajat.com/wp-content/uploads/2019/02/VID_20190207_150923.mp4"][/video]   MITÄ SAAT WORKSHOPISTA? Tietoa käsilläseisonnan perusteista sekä mahdollisista "sudenkuopista" 2 - 3 liikettä omaan tason nähden, joilla voit jatkaa käsilläseisonnan harjoittelua Tietoa turvallisesta ja progressiivisesta käsilläseisonnan harjoittelusta Uskallusta nousta käsien varaan Hyvän mielen! Ilmoittaudu mukaan nyt niin pääset mukaan harjoittelemaan ja oppimaan, kuinka käsilläseisontaa voi harjoitella turvallisesti ja progressiivisesti! Lauantaina 9.3.2019 klo 14:00-16:30. Paikkana EBK - Honka Areenan 2. kerros. Kylävainiontie 20, 02760 Espoo Hinta: 24 € / osallistuja Ilmoittautuminen Huomioithan, että workshopiin otetaan max. 15 osallistujaa ja ennakkoilmoittautuminen on sitova. [contact-form-7 id="369" title="Contact…
Read More
Kokemuksia Firstbeat -hyvinvointimittauksesta ja lihastasapainokartoituksesta

Kokemuksia Firstbeat -hyvinvointimittauksesta ja lihastasapainokartoituksesta

Artikkelit
Päätimme lähteä kokeilemaan Firstbeat -hyvinvointimittausta, jotta saisimme enemmän tietoa päiviemme kuormittavuudesta ja niistä palautumisesta. Pikkulapsiarjessa yöunet jäävät helposti vähäisiksi ja myös kiireinen työelämä vie energiaa. Niinpä Fysiovalmentajien Noora tilasi meille mittausanturit, jotka saimmekin nopealla aikataululla postitse suoraan kotiimme. Mittaus oli määrä aloittaa viikon sisällä antureiden saapumisesta. Firstbeat -paketti sisälsi mittalaitteen ja vaihtoelektrodit sekä selkeät ohjeet mittauksen aloittamiseksi. Tietokonetta tai kännykkää tarvittiin myös tietojen syöttämiseen Firstbeatin verkkosivuille oman henkilökohtaisen profiilin alle.  Kaikki alkuvalmistelut kannattaakin tehdä tietokoneella valmiiksi ennen mittauksen aloittamista. Uudet elektrodit vaihdettiin päivittäin. Kun lähdimme kiinnittämään antureita ihollemme, mietimme, pysyvätkö ne paikoillaan urheillessa ja painavatko ne nukkuessa. Mittausjakson aikana huomasimme, että pysyvyydessä ei ollut ongelmaa ja pystyimme urheilemaan ja nukkumaan normaalisti. Suihkuun ja uimaan mentäessä anturit tuli kuitenkin poistaa. Anturit jäivät kätevästi piiloon vaatteiden alle, eivätkä häirinneet esimerkiksi työpäivän aikana.…
Read More
Personal Training Espoossa – Fysioterapeutti + henkilökohtainen valmentaja

Personal Training Espoossa – Fysioterapeutti + henkilökohtainen valmentaja

Artikkelit, Fysioterapia, Valmennus
Marikan tarina Marika on 28 - vuotias kahden pienen lapsen kotiäiti. Nuorempi lapsista syntyi keväällä 2016. Marikalla alkoi raskauden loppuvaiheessa, oikean puolen lonkan ajoittaiset kiputilat, mitkä ovat jatkuneet tämän jälkeenkin. Hän otti yhteyttä Suomen Fysiovalmentajiin toukokuussa, mistä alkoi meidän yhteinen taival. Aloitimme kuntoutuksen fysioterapeuttisella tutkimiselle sekä testaamisella. Näiden pohjalta todettiin, että pehmytkudosrakenteissa on liikehäiriö. Liikehäiriössä yhdessä tai useammassa liikesuunnassa on liikerajoitus. Liikehäiriö oli aiheuttanut ongelmia lihasten rekrytoitumiseen. Keskivartalon sekä pakaran lihakset eivät syttyneet oikeassa järjestyksessä. Tutkimista ja testaamista seurasi manuaalinen terapia eli ”käsittely”. Teimme faskiamanipulaation lonkan alueelle, minkä jälkeen lonkan kivut lievenivät sekä lihasten rekrytoituminen parani. Liikkuvuuden parannuttua pääsimme terapeuttisen harjoittelun pariin. Alkuun liikkeet olivat matalalla kuormitustasolla tehtäviä harjoitteita, joiden tavoitteena oli hallinnan sekä liikekontrollin parantaminen. Kesäkuussa Marika totesi, että hän haluaisi laihtua noin 10 kiloa ja päästä  samalla raskausajan…
Read More